Kuukausi: tammikuu 2024
Kaija Hartiala: Turun koululaisille entistä enemmän valinnan mahdollisuuksia
Turun tulevaisuuden kehittämisen selkärankana toimii koko valtuustokaudelle laadittu pormestariohjelma. Sote-uudistuksen jälkeen suurin toimiala kaupungissa on sivistystoimi. Sivistystoimi on viidentoista vuoden aikana kehittynyt lasten ja nuorten kannalta hyvään suuntaan, kun ensin päivähoito siirtyi sosiaalitoimesta sivistystoimelle ja sen sisältöä alettiin kehittää varhaiskasvatuksena. Sen jälkeen toisen asteen ammatillinen koulutus liitettiin osaksi sivistystointa. Nuorten…
Armi Nurmi jatkaa Turun Kokoomuksen varapuheenjohtajana
Turun Kokoomus valitsi 10. tammikuuta pidetyssä järjestäytymiskokouksessa hallitukselleen varapuheenjohtajan. Varapuheenjohtajana vuonna 2024 toimii Turun Kokoomusnaisten varapuheenjohtaja Armi Nurmi. Nurmi on 44-vuotias valtiotieteiden maisteri ja opinto-ohjaaja. Hän työskentelee Turun kaupungilla oppivelvollisuuden kuntavalvojana ja opinto-ohjaajana. Nurmi on Varsinais-Suomen opinto-ohjaajat ry:n puheenjohtaja. Hän on ollut mukana koulutuksen asiantuntijana useissa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen…