Käytössäsi on vanhentunut internet-selain. Varmista paras suorituskyky päivittämällä selaimesi. Voit tarkistaa selaimesi version osoitteessa WhatBrowser.org.

Vahvaa vaikuttamista

Turussa paikallishdistyksiä on noin 50. Toiminta on monipuolista, ja ne tarjoavat suoran yhteyden päättäjiin. Osa paikallisyhdistyksistä toimii kaupunginosittain ja osa aihepiireittäin koko kaupungin alueella. Näiden kokoomusyhdistysten lisäksi Turussa toimii kokoomusnaisten, -nuorten ja -opiskelijoiden yhdistyksiä.

Kokoomus on Turun toiseksi suurin puolue. Turun 67-jäsenisessä kaupunginvaltuustossa olemme 15 valtuutetulla toiseksi suurin ryhmä. Kokoomuksella on vahva asema päätettäessä turkulaisten asioista.

Turun kokoomuksen mandaatilla toimii apulaispormestari Sini Ruohonen. Kokoomuksen valtuustoryhmää johtaa Olli A. Manni . Kaupunginhallituksessa ryhmällämme on  ensimmäisen varapuheenjohtajan lisäksi kolme jäsentä. Monessa keskeisessä lautakunnassa on kokoomuslainen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

Vaalipiirimme viidestä kokoomuslaisesta kansanedustajasta Petteri Orpo, Saara-Sofia Siren ja Ville Valkonen ovat turkulaisia.

Kokoomus on myös vahva kansainvälinen vaikuttaja. Kokoomuksen neljä Euroopan parlamentin jäsentä kuuluvat EU-parlamentin suurimpaan ryhmään, Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) ryhmään.