Käytössäsi on vanhentunut internet-selain. Varmista paras suorituskyky päivittämällä selaimesi. Voit tarkistaa selaimesi version osoitteessa WhatBrowser.org.

Lasse Lindholm: Kansalaisten kriisitietoisuus korkea – päättäjiltä odotetaan toimia

Julkaistu 9 vuotta sitten · 27.10.2014 · Suvi Uusitalo

Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi maanantaina 27.10. valittu kokoomuksen Lasse Lindholm korostaa uusien työpaikkojen merkitystä Turun seudun kehittämisessä.

Lindholm sanoo, että aivan kuten yksilöiden, perheiden, yhdistysten tai yritysten, on kuntienkin reagoitava taloutensa heikkenemiseen riittävän aikaisin.

– Suomi elää valtavasti velaksi – noin 20 prosenttia valtion kulutuksesta on uuden velan ottamista. Tänään olemme talousarvioseminaarissa kuulleet, että Turkukin elää merkittävästi velaksi, Lindholm sanoi kaupunginvaltuustossa maanantaina pitämässään kiitospuheessa.

Vaikka päätökset eivät Lindholmin mukaan ole helppoja, on ne hänen mukaansa tehtävä.

– On helppoa toimia silloin kun on aina lisää jaettavaa, mutta nyt ja lähivuosina – totuuden nimessä – ei tule olemaan niin. Kansalaisten talouden kriisitietoisuus on erittäin korkea, ja päättäjiltä odotetaan ja vaaditaan päätöksentekokykyä ja toimia, Lindholm totesi.

Vaikka esimerkiksi Turun telakan uusi alku ja saadut risteilijätilaukset ovat Lindholmin mukaan positiivinen asia, hän painottaa yritysten toimintaedellytysten ja sitä kautta yhä uusien työpaikkojen syntymisen merkitystä Turun seudun talouden korjaamisessa.

– Turku ja Turun seutu tarvitsevat kaikki mahdolliset elinkeinoelämän tarjoamat työpaikat. Elinkeinoelämä ja sen työntekijät elättävät julkisen sektorin toimijat, Lindholm muistutti.

Kaupungin päättäjät eivät saa omalla joustamattomuudellaan sahata Turun oksaa, Lindholm katsoo.

– Elinkeinoelämän mahdollisuuksia on siis edesautettava, ei jarrutettava, hän totesi.

Turun kaupungin toiminnoista on Lindholmin mukaan välttämätöntä kaivaa lisää tuottavuutta. Tämä onnistuu hänen mielestään uudella ajattelulla ja uusilla toimintatavoilla.

Lindholm painottaa myös yhteistyötä Turun seutukunnan sisällä.

– Toivon, että löytäisimme naapurikuntien kanssa lisää uusia yhteisiä tapoja tehostaa kaikkien toimintaa, esimerkiksi teknisten toimialojen kanssa.

Lindholm myös vetosi eri tahoihin päätöksenteon sujuvoittamiseksi. Kaupungin päätöksistä tehtävät runsaat valitukset eivät hänen mielestään edesauta työllisyysasteen parantumista tai yritysten hakeutumista Turkuun.

– Ymmärrän sataprosenttisesti valitukset, jos joku aidosti suuri vääryys on tapahtumassa,
mutta vahvasti epäilen, että useinkaan näin ei ole. Asiat ovat yleensä niin tarkkaan valmisteltuja, että joskus syntyy maku, että valituksia tehdään myös hankaloittamisen halusta ja hidastamisen hingusta, Lindholm totesi.

Hän kiitti puheessaan kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden jättävää kokoomuksen Minna Arvea.

– Minna Arve jättää fyysisesti sirot ja kauniit saappaat, mutta henkisesti valtavan suuret, jotka yritän lähitulevaisuudessa täyttää. Kiitän Minnaa lämpimästi hänen isosta työstään Turun sekä tämän yhteistyömme hyväksi, Lindholm sanoi.