Käytössäsi on vanhentunut internet-selain. Varmista paras suorituskyky päivittämällä selaimesi. Voit tarkistaa selaimesi version osoitteessa WhatBrowser.org.

Piia Alvesalo: Hesasta pääsee Turkuun – Come Kiss My Turku

Julkaistu 8 vuotta sitten · 13.1.2017 · Janina Myllynen

13.1.2017
Kävelen Narinkkatorille muun joukon mukana, hiukan liukastellen tuoreessa lumessa. Ihmismassa liikkuu kohti suurta oviaukkoa, valot välkkyvät kauppakeskuksen seinällä. Poikkean joukosta ja suunnistan kohti kaukoliikenneterminaalia.
Rullaan alas portaita kohti Turun bussia. Kiidän käytävää pitkin, väistelen jononnäköisiä ihmisryppäitä ja jään odottamaan, että vihreä valo syttyy oven päälle ja pääsen kipuamaan linja-auton lämpöön. Läppäri auki, piuha kiinni ja kuulokkeet korviin. Musiikkia mielialan mukaan, sähköpostit ja Twitter auki, vilkaisu vielä päivän uutisiin ja työmeileihin. Sitten jossain välissä työskentely poikki ja jotain ihan muuta. Kaksi tuntia menee kuin siivillä, aika katoaa, kun siihen ei kiinnitä huomiota. Välimatkalla ei ole enää väliä.

Bussista on tullut kuin kodin keittiönpöytä, sitä hakeutuu rutiininomaisesti aina samalla paikalle. Melkeinpä närkästyy, jos joku muu on ehtinyt viedä oman paikan. Mutta kun istumaan pääsee, muodostuu istuinpaikasta oma kolo, työpiste tai lepotila.

Meitä mobiilityöläisiä tuntuu olevan yhä enemmän. Maanantaiaamuisin kaupunginpuistossa on kymmenkunta uneliasta ihmisiä salkkuinen ja reppuinen. Torstai-iltapäivänä taas Helsingistä lähtien takaisinvirtaa Turkuun. Ainakin silmämääräisesti joukko tuntuu lisääntyvän ja monipuolistuvan. Opiskelijoita, turisteja, työn perässä liikkuvia.

Kaupungit haluavat houkutella yrityksiä ja luoda alueelle työpaikkoja. Se on tärkeää työtä, joka vaatii pitkäjänteisyyttä ja kunnianhimoa. Sitä työtä tulee ehdottomasti jatkaa ja pitää huoli siitä, että ei itse sössitä houkuttelevuutta poukkoilevalla päätöksenteolla tai elinkeinopolitiikkaa väheksyvällä asenteella. Mutta Turun kaltainen kaupunki, jossa yhdistyy suurkaupungin palvelut ja pienen kaupungin etäisyydet, on myös etätyöläiselle houkutteleva kotipaikka. Perheen on täällä hyvä ja helppo olla, ja yhteydet muuhun maahan toimivat. Koti täällä, työ tuolla -yhtälö onnistuu.

Väistämätön tosiasia on, että pääkaupunki tarjoaa enemmän työpaikkoja. Meidän on tärkeä huolehtia siitä, että jos työ ei sieltä muualle liiku, niin ihminen sen perässä voi joustavasti ja mahdollisimman edullisesti liikkua. Sinne muualle tulee olla helppo päästä ja sieltä on ennen kaikkea tärkeä päästä helposti takaisin Turkuun. Toimivat yhteydet eri kulkuvälineillä ovat A ja O, moottoritie ja raiteet, tunnin juna tullessaan.

Onnistuneen Kiss My Turku- kampanjan rinnalle sopii Come to Kiss My Turku. Se Turku on Helsingin ja metropolialueen länsipuolelta löytyvä kaunis merenranta-alue, jossa on niin laadukasta kulttuuria kuin hyvätasoisia kouluja ja asuinalueita, erilaisia tasokkaita päiväkoteja, vehreitä puistoja, monipuolisia urheilupaikkoja, houkuttelevia korkeakouluja, viihtyisiä ravintoloita, kiinnostavia yrityksiä, kansainvälinen satama matkustajalaivoineen ja paljon paljon muuta. Kaikki tarvittava pyöräilymatkan päästä.

Narinkkatorin huuto on jo kauan sitten häipynyt korvistani, kun bussi ajaa kohti Aurasiltaa. Sammutan läppärin ja katson ulos. Iltahämärässä minua odottaa valaistu Aurajoki, johon heijastuu Tuomiokirkon torni.

Piia Alvesalo
Kirjoittaja on Turun Kokoomuksen hallituksen jäsen sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen