Suru kotikaupungissamme
Julkaistu 7 vuotta sitten · 19.8.2017 · villelaakso
Syvä osanotto Turun hirmutekojen uhreille ja heidän läheisilleen itseni ja Turun Kokoomuksen puolesta. Myötätuntoa myös kaikille, jotka joutuivat paikan päällä osallisiksi tai todistajiksi perjantain 18.8.2017 iltapäivän tapahtumille Turun keskustassa.
Virkavallalle kiitos kaikesta tähänastisesta työstä rikoksen selvittämiseksi ja uhrien auttamiseksi.
Järkytys ja käsittämättömyys, sanattomuus ja ymmärtämättömyys tuntuvat nyt sydämessä.
Kaupungissamme saa ja pitääkin olla nyt suremisen aika. Tapahtumien selvittyä ja tunnemyrskyjen laannuttua pitää etsiä ja esittää keinoja vastaavien tragedioiden ehkäisemiseksi.
Sini Ruohonen
Kaupunginvaltuutettu, Turun Kokoomuksen puheenjohtaja
”Jää vain suru ja riittämättömyyden tunne kaiken tämän edessä rakkaassa kotikaupungissa.”
Ilkka Kanerva
Kansanedustaja
”Keskusteluissa keskityttäköön hyviin, ihaniin, rohkeisiin, avuliaisiin ihmisiin, jotka toimivat järkyttävässä tilanteessa monella tavalla toisten apuna ja tukena – osa oman henkensä kaupalla.”
Saara-Sofia Sirén
Kansanedustaja
”Pahuus tuli esille eilisessä tapahtuneessa mutta samalla myös ihmisten hyvyys ja halu auttaa. Viranomaisilta taas esimerkillisen tehokasta ja rauhallista toimintaa ja viestintää.”
Minna Arve
Kaupunginvaltuutettu
”Vaihtoehtoina on joko rakentaa yhä korkeampia muureja toistemme välille ja jatkaa elämää pelokkaana, tai sitten voimme valita luottamuksen ja toiminnan tien. Tulee ehkäistä radikalisoitumista, osattomuutta ja ryhmien välistä eriytymistä sekä rakentaa luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiriä ja vahvistaa järjestystä ylläpitäviä instituutioita.”
Janika Takatalo
Kaupunginvaltuutettu, Turun Kokoomuksen hallituksen jäsen