Käytössäsi on vanhentunut internet-selain. Varmista paras suorituskyky päivittämällä selaimesi. Voit tarkistaa selaimesi version osoitteessa WhatBrowser.org.

Puheenjohtajan joulutervehdys: Kiitos kuluneesta vuodesta

Julkaistu 10 vuotta sitten · 17.12.2014 · Suvi Uusitalo

Vuosi 2014 on ollut muutosten vuosi. Henkilövaihdoksia on tapahtunut niin ministeritasolla, kuin kunnallisten luottamustehtävien osalta. Vuosi on ollut kaiken kaikkiaan todella vaiherikas ja olemme jälleen kerran uuden edessä.

Maailmakin on monella tavalla muuttunut kuluneen vuoden aikana. Kukapa olisi vuosi sitten osannut ennustaa maailmanlaajuisesti muuttunutta ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta, jossa nyt elämme.

Vuonna 2008 alkanut talouskriisi ei näytä hellittävän. Suomen Pankin hiljattain antaman ennusteen mukaan Suomessa on edelleen edessä laihoja vuosia. Kuluneen viikon aikana Venäjän talous on ajautunut ruplan syöksyn myötä taantuman partaalle. Itänaapurimme talous vaikuttaa vahvasti vientisektorin myötä myös Suomen talouteen ja näin meidän jokaisen elämään. Johtopäätöksenä voin todeta, että tulevaisuuden ennustaminen on entistä hankalampaa, mutta haasteita näyttäisi riittävän.

Kuluneeseen vuoteen mahtui myös europarlamenttivaalit, missä Kokoomus lähti rakentamaan parempaa Eurooppaa. Kokoomus pärjäsi vaaleissa hyvin ja sai jälleen kansalta vahvan luottamuksen jatkaa tärkeää työtä paremman Euroopan eteen.

Haastava taloustilanne näkyy myös kuntataloudessa. Kuluneen vuoden aikana Turun kaupungin talouteen on tehty korjausliikkeitä uudistusohjelma 2:n muodossa. Vuoden aikana tehdyistä aktiivisista toimista huolimatta kaupunginvaltuusto joutui hyväksymään 23,9 miljoonaa euroa alijäämäisen budjetin. Pidän todennäköisenä, että vuoden 2015 aikana kaupungin talouden osalta joudutaan tekemään lisää sopeutustoimia.

Koko maakunnan kannalta positiivisena asiana tulee nostaa esille telakan omistajamuutos. Pitkän ja johdonmukaisen työn tuloksena telakan uudeksi omistajaksi löytyi saksalainen perheyritys Meyer Werft. Telakan tilauskanta on lyhyen ajan sisällä saatu täytettyä ja tulevaisuus näyttää valoisalta.

Vuonna 2015 edessä on eduskuntavaalivuosi. Puolueet ovat pitkin syksyä kaivaneet mitä mielenkiintoisempia lähtökuoppia eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Kokoomus on kantanut hallitusvastuuta ja on samalla ollut suurin kuntapuolue. Tie on ollut kevyesti sanottuna kivinen ja tämä on nähtävissä gallup-luvuissa.

Alati muuttuvassa maailmassa uskon kuitenkin arvolähtöisen politiikan olevan paras tie menestykseen. Monet puolueet katsovat tällä hetkellä taaksepäin ja haikailevat vanhaa. Kokoomus katsoo vahvasti tulevaisuuteen ja juuri tästä syystä uskon kokoomuksen olevan maamme suurin puolue myös eduskuntavallien jälkeen.

Vaalivoitto ei kuitenkaan tule kuin Manulle illallinen, vaan vaati kovaa työtä. Ennen kaikkea se vaati kovaa yhteistyötä. Pääministeri Alexander Stubb korosti Snellman-säätiön seminaarissa tiistaina pitämässään puheessa ”liikettä”. Puheen lopussa hän totesi erinomaisesti: ”Menestystarina ei synny käsijarru päällä, eikä tukeutumalla vanhaan. Tarvitaan oppia aiemmista onnistumisista ja epäonnistumisista. Tarvitaan rohkeutta. Mutta ennen kaikkea tarvitaan liikettä. Tarvitaan eteenpäin katsovaa asennetta.”

Kevään eduskuntavaaleihin lähdemme rohkealla asenteella katse vahvasti tulevaisuudessa. Ennen kevättä on kuitenkin aika hengähtää hetki ja latailla akkuja tulevaa vaalivuotta varten.

Haluan kiittää kuluneesta vuodesta, sekä toivottaa rauhallista joulua sinulle ja läheisillesi.

Joonas Suominen
Puheenjohtaja
Kokoomuksen Turun Aluejärjestö