Tutustu uuteen vaaliliitteeseemme!
Julkaistu 8 vuotta sitten · 31.3.2017 · Janina Myllynen
31.3.2017
Turun Kokoomuksen vaaliliite ilmestyi Turussa keskiviikkona 29. maaliskuuta Turkulainen-ilmaisjakelulehden välissä. Jos et saanut lehteä kotiisi, nouda omasi piiritoimistolta tai vaalimökiltämme Turun kävelykadulta! Tuoreessa vaaliliitteessä pääset tutustumaan ajatuksiimme siitä, miten Turusta tehdään kasvun paikka. Lisäksi esittelemme kaikki ehdokkaamme ja kerromme, missä he ovat tavattavissa ennen vaaleja.
Liitteen etusivulla Kokoomuksen puheenjohtaja, turkulainen kuntavaaliehdokas Petteri Orpo kertoo tervehdyksensä:
”Turku on kasvun paikka. Kotikaupunkimme on nyt historiallisen, mielenkiintoisen ja ennen kaikkea positiivisen muutoksen edessä. Työpaikkoja syntyy lisää niin innovaatioalan uusiin yrityksiin kuin teollisuuteenkiin. Turku vie koko seutukuntaa eteenpäin.
Kasvu ei kuitenkaan ole itseisarvo, vaan keino saavuttaa jotain parempaa. Kaupunkilaisten hyvinvointi on kaiken päätöksenteon ja poliittisen vaikuttamisen keskeisin tavoite.
Hyvinvoiva kaupunkilainen tarvitsee terveyttä, sivistystä ja elämäniloa lisääviä palveluja. Turussa koulutietä on mahdollista kulkea yliopistoon asti, erilaisia liikuntamahdollisuuksia löytyy läheltä ja kulttuuritarjontaa riittää lapsista senioreille ja kaikille siltä väliltä.
Yhteisten asioiden hoitamista on myös vastuu taloudesta. Kaupungin vaurauden lisääminen on kaupunkilaisten hyvinvoinnin lisäämistä. Velkaa ei voi jättää tulevien sukupolvien maksettavaksi.
Kasvun paikkana Turun vetovoimaisuus ja elinvoimaisuus lisääntyvät. Tulevalla valtuustokaudella ratkaisemme, annammeko tälle ainutlaatuiselle kaupungille mahdollisuuden kehittyä yhä hienommaksi paikaksi asua, opiskella, tehdä työtä, yrittää ja viettää vapaa-aikaa.”
Pääset lukemaan näköislehteä alla olevasta linkistä. Vaaliliitteemme alkaa sivulta 29.