Tavoitteena tasapaino
Julkaistu 5 vuotta sitten · 29.10.2019 · villelaakso
Turussa satoi maanantaina ensilumi. Lunta on tullut tupaan myös kaupungin taloudessa. Marraskuussa päätettävässä talousarvioissa menojen kasvu on taitettava takaisin kestävälle uralle ja talous saatava tasapainoon. Jatkuvasti ei voi elää yli sen minkä tienaa.
Vain menoja karsimalla ja tulevaa menojen kasvua jarruttamalla talous voidaan saada kuntoon. Veroja korottamalla talous ei valitettavasti tervehdy, sillä hillitsemätön menojen kasvu syö jokaisen korotuksen hetkessä. On siis hoidettava syitä, ei oireita.
Samaan aikaan kaupungin pitää pystyä uudistumaan, kehittymään ja kasvamaan – eli muuttumaan entistä paremmaksi. Kukaan ei liene sitä mieltä, että kaupunki tekisi tänään kaiken täydellisesti. Uudistumiseen tarvitaan myös investointeja, jotka tuovat kaupunkiin elämänlaatua ja hyvinvointia – iloa ja mahdollisuuksia.
Haasteena on tietysti yhteensovittaa käyttötalouden säästöt, kasvun investoinnit, kaupunkilaisten kasvavat odotukset ja tarvitsevien välttämättömät tarpeet. Seuraava kuukausi menee näitä ristipaineita jonglööratessa.
(Kuva: Esko Keski-Oja)