Sini Ruohonen: Turun kasvu edellyttää rohkeaa asuntopolitiikkaa
Julkaistu 2 viikkoa sitten · 25.3.2026 · konsta
Meitä turkulaisia on koko ajan enemmän. Juuri ylitettiin 210 000 asukkaan raja (TS 20.3.). Muutoksen vauhti on merkittävä, sillä vielä 2000-luvun alussa turkulaisten määrä oli 175 000.
Kasvu on mahdollisuus, mutta vain jos sitä hallitaan oikein. Asuntopolitiikka on tässä avainasemassa.
Parhaillaan valmisteltavat asuntopolitiikan linjaukset määrittävät asumisen ja sitä myöden kasvun suuntaa pitkälle tulevaisuuteen. Turun vahvuus on monipuolisuus: täällä voi asua keskustan sykkeessä, meren äärellä tai hyvinkin luonnonläheisesti. Turun monipuoliset asuinympäristöt pitäisi nostaa esiin kaupungin vetovoimatekijänä.
Kasvu edellyttää riittävää rakentamista. Kun tarjonta vastaa kysyntään, asumisen hinnat pysyvät kurissa. Asuntotuotannon on oltava riittävää ja riittävän monipuolista. Ylisääntelyä on purettava laadusta tinkimättä.
Pientaloasumisen lisääminen on tärkeä osa kokonaisuutta. Uusia kaavoja onkin liikkeellä ja myös tonttijakoa sujuvoitetaan. Tavoitteena on, että yhä useampi perhe löytää sopivan kodin Turusta.
Asumisen ratkaisujen lisäksi meidän on rohkeammin kerrottava turkulaisille tarjottavista monipuolisista palveluista, kuten lasten harrastesetelistä, uusista kouluista ja päiväkodeista sekä siitä, kuinka juuri Turun kaupunkirakenne lyhyine etäisyyksineen helpottaa perheiden arkea.
Samalla kaavoituksen ja lupaprosessien on toimittava. Sujuvuus, ennakoitavuus ja hyvä palvelu ratkaisevat, rakennetaanko Turkuun vai ei.
Asuntopolitiikka tulee valtuuston päätettäväksi tänä vuonna. Linjausten valmistelussa kuullaan laajasti sidosryhmiä huomioiden nykyisten turkulaisten näkemykset asuinalueidensa kehittämistarpeista.
Sini Ruohonen
Turun kaupunkiympäristön apulaispormestari (kok.)