Käytössäsi on vanhentunut internet-selain. Varmista paras suorituskyky päivittämällä selaimesi. Voit tarkistaa selaimesi version osoitteessa WhatBrowser.org.

Joonas Suominen: Katse kaupunkilaisten olohuoneeseen

Julkaistu 8 vuotta sitten · 4.10.2015 · Suvi Uusitalo

Turku valitsi vuoden alussa keskustan kehittämisen yhdeksi kärkihankkeekseen. Tämä on kaikin puolin erinomainen asia ja toivon hankkeen konkreettisesti edistävän kaupunkikeskustan kehittymistä. Ydinkeskusta on näivettynyt viimevuosina kasvavaa vauhtia. Liiketiloja on jäänyt tyhjiksi ja työpaikkoja siirtynyt pois ydinkeskustan alueelta.

Poliittisesti kaupungissa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että Turun ydinkeskustan elävöittämiseen on panostettava. Keskusta on kaupunkilaisten olohuone, jossa jokaiselle on jotakin, ja joka koostuu erilaisista asiointipisteistä, liikkeistä, ravintoloista ja puistoista.

Keskustan kehittämiseksi on tehty useita hankkeita onnistuneesti ja suunta on ehdottoman oikea. Meitä tuntuu kuitenkin vaivaavan päättämättömyys. Kuten todettu, tavoitteemme on sama, mutta eri puolueiden välillä vallitsee näkemysero siitä, miten tähän tavoitteeseen päästään.

Päättämättömyyden ilmentymä

Yksi ikävä ilmentymä päättämättömyydestä on toriparkki, jonka rakentamista on jahkailtu vuosikymmeniä. Positiivinen asia on, että tässäkin hankkeessa on päästy eteenpäin. Tällä hetkellä tilanne on se, että toriparkin mahdollistava kaava on lainvoimainen ja hankkeessa päästään eteenpäin. Vuosien saatossa värikästä keskustelua on käyty siitä, mitä torin kannen alle tulisi tehdä. Valitettavan vähälle huomiolle on jäänyt se, millaisia upeita mahdollisuuksia meillä on kehittää itse toria. Kuvittelisin, että juuri torin pinnalla olisi kaupunkilaisten näkökulmasta erityistä merkitystä.

Kauppatorimme on pinta-alaltaan todella suuri ja sitä on mahdollista rikastaa niin, että se palvelisi laajaa käyttäjäkuntaa eri vuodenajat huomioon ottaen. Näin tässä taannoin esityksen, jossa torin reunoille oli hahmoteltu ravintoloita ja kirsikkapuita, keskelle suihkulähde, ja osa torista oli tietysti varattu torikauppaa varten. Tilaa oli varattu eri toiminnoille pitkälti saman verran mitä tälläkin hetkellä, mutta toteutus oli huomattavasti tehokkaampi tilankäytön kannalta. Olettaisin juuri tällaisen kokonaisuuden palvelevan erityisten hyvin kaupunkilaisia ja myös matkailua.

Elävä keskusta tarvitsee ihmisiä ja investointeja

Keskusta ei missään nimessä voi olla pelkkä asiointikeskus, vaan vaatii ympärilleen myös työpaikkoja ja asumista. Ydinkeskustan asukasmäärä on laskenut huolestuttavasti viimeisen 50 vuoden aikana osittain asumisen trendien muutoksen myötä.

Keskusta tarvitsee uudisinvestointeja asumiseen ja liikekiinteistöihin. Niille on keskustan alueella suhteessa paljon vapaata tonttimaata. Investoinnit luovat aina myös työtä ja parantavat näin haastavaa työllisyystilannetta.

Yksittäiset hankkeet ovat kaupunkikehityksen kannalta tärkeitä, mutta tulee muistaa, että niistä muodostuu tärkeä kokonaisuus. Tuntuu välillä, että energiaa käytettään huomattavasti enemmän eri hankkeiden vastustamiseen, kuin uusien edistämiseen. Toivonkin, että Turun poliittisessa keskustelussa voidaan kääntää uusi sivu, joka luo alueelle kasvua ja elinvoimaa.

Kirjoittaja on Kokoomuksen Turun Aluejärjestön puheenjohtaja
Kirjoitus on julkaistu 3. lokakuuta ilmestyneessä Auransilta-lehdessä.