Käytössäsi on vanhentunut internet-selain. Varmista paras suorituskyky päivittämällä selaimesi. Voit tarkistaa selaimesi version osoitteessa WhatBrowser.org.

Janika Takatalo haluaa tasoittaa koulutien kaikenlaisista lähtökohdista ponnistaville

Julkaistu 5 vuotta sitten · 28.11.2018 · villelaakso

– Olen ihan tavallisen perheen tyttö Salosta. En ole todellakaan syntynyt mitenkään kultalusikka suussa. Meillä on koettu niin erot, sairaudet kuin talousvaikeudetkin. Kotoa opin kuitenkin ahkeruuden ja sinnikkyyden merkityksen elämässä. Koko sukuni on käytännössä yrittäjiä, Janika Takatalo kertoo.

Yrittäjä- ja sivistysmyönteisyyden sekä mahdollisuuksien tasa-arvon korostaminen sai Takatalon valitsemaan puolueekseen juuri kokoomuksen. Kipinä vaikuttamiseen heräsi oppilaskunta- ja nuorisovaltuustoaikoina.

– Minua on aina motivoinut se, että saan kantaa vastuuta. Jo aivan pienenä huolehdin pikkusisaruksistani jopa siinä määrin, että päiväkodin hoitajat joutuivat puuttumaan asiaan ja muistuttamaan, että minunkin piti osata olla lapsi ja leikkiä. Myöhemmin olen oppinut kohdistamaan halun kantaa vastuuta erilaisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin, sanoo Takatalo.

– Olen aina ollut tiedonjanoinen ja arvostanut sivistystä sekä sitä, että Suomessa pitkälle opiskeleminen on mahdollista eri taustoista tuleville. Valmistun juuri jouluun mennessä valtiotieteiden maisteriksi ja haaveissa siintää jatko-opinnot tohtoriksi asti. Olen sukuni ensimmäinen maisteri eikä ylioppilaitakaan ole montaa. Tie tähän pisteeseen ei ole ollut  kohdallani itsestäänselvyys, jatkaa Takatalo.

Takatalo onkin profiloitunut ennen kaikkea koulutuspolitiikassa, jota hän on tehnyt työkseen niin ylioppilaskunnassa kuin opetusministerin avustajanakin. Hän haluaa, että koulutie on mahdollisimman tasainen ja kannustava jatkossakin kaikenlaisista lähtökohdista ponnistaville. Lisäksi korkea osaaminen on ratkaisu moneen viheliäiseen ongelmaan.

– Vain korkean osaamisen avulla talous kasvaa, rakenteellinen työttömyys vähenee ja voimme ratkaista ilmastonmuutoksen tasoisia globaaleja ongelmia. Varsinais-Suomen työvoimapulaa helpottamaan tarvitaan lisää teknillistä korkeakoulutusta ja nopeat liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulle. Talouden ja työllisyyden on oltava ensin kunnossa, jotta kaikki muu hyvä yhteiskunnassa voidaan toteuttaa, päättää Takatalo.

Janika Takatalo on 26-vuotias Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan puheenjohtaja, Turun kaupunginvaltuutettu ja sivutoiminen yrittäjä. Takatalo valmistuu juuri valtiotieteiden maisteriksi valtio-opista.

Lisää Janikasta nettisivuilla:
https://www.janikatakatalo.fi/