Käytössäsi on vanhentunut internet-selain. Varmista paras suorituskyky päivittämällä selaimesi. Voit tarkistaa selaimesi version osoitteessa WhatBrowser.org.

Ehdokaskynä Jimi Mahonen: Tehdään Turusta veroparatiisi

Julkaistu 1 kuukausi sitten · 26.3.2025 · konsta

Suomessa ja Turussa on tunnistettava se, että korkealla verotuksella siirretään toimeliaisuutta ja yrittäjyyttä muualle, matalamman verotuksen piiriin. Vaalikoneissa kysytään ehdokkailta näkemyksiä kuntaveron korottamiseen ja progression ulottamiseen kunnallisveroon. Asiantuntijoiden mukaan kuntien itse päättämä progressio johtaisi verokilpailuun ja veropakolaisuuteen. Kuntaveron progression tai kunnallisveron korottamisen sijaan on keskityttävä siihen, miten veropohjasta saadaan mahdollisimman laaja.

Jos Turun halutaan pysyvän mukana ennustetun väestönkasvun tahdissa, yrityksiä ja ahkeria työntekijöitä pitää kannustaa asettumaan nimenomaan Turkuun. Tämä edellyttää, että kaupungin yrityksillä on mahdollisimman houkuttelevat kannustimet luovia markkinoilla Turusta käsin. Yksi keino olisi laskea Turun kunnallisveroa tuntuvasti. Toinen keino olisi puolestaan kiinteistöveron tarkastelu. Korkea kiinteistövero voi esimerkiksi nostaa yritysten toimitilakustannuksia ja vaikuttaa investointipäätöksiin, mutta matala kiinteistövero voisi houkutella yrityksiä asettumaan. Toisin sanoen Turusta pitäisi tehdä veroparatiisi.

Suomessa on useita kuntia, joita kutsutaan leikkisästi “veroparatiiseiksi”. Niistä tunnetuin on varmasti Kauniainen, mutta lähempänä Turkua tällaisia kuntia ovat esimerkiksi Kustavi ja Naantali. Työn takia kahdella eri paikkakunnalla asuva henkilö voi esimerkiksi harkita, kannattaako hänen olla kirjoilla Turussa vai jossakin muualla. Jos kaksi kotia sijaitsevat vaikka 7,1 prosentin Turussa ja 5,3 prosentin Helsingissä, niin valinta on suhteellisen selkeä. Samalla on todettava, että myös asuntojen ja vuokrien hintatasot ovat mainituissa kaupungeissa erilaisia.

Kunnallisveroprosentin muutoksen vaikutus yksittäisen ihmisen tuloihin voi olla hyvinkin merkittävä. Jo vajaan puolen prosenttiyksikön lasku tuloveroprosenttiin voisi 40 000 euron vuosituloilla tarkoittaa yli 150 euron nousua nettoansioihin. Vastaavasti esimerkiksi 0,64 prosenttiyksikön kiristys vastaisi samoilla tuloilla 213 euron suuruista menetystä nettoansioihin.

Kunnan taloudessa työn verotuksen keventäminen näkyisi luonnollisesti lyhyellä aikavälillä verotuottomenetyksenä, mutta sen positiivinen vaikutus asukkaiden ostovoimaan sekä työnteon lisäämisen kannustimiin olisi erittäin tarpeellinen piristysruiske epävarmana aikana, jona säästäminen on lisääntynyt merkittävästi. Valtiolta ei ole odotettavissa verohelpotuksia, joten nyt olisi Turun aika toimia.

Verot alas, Turku ylös!

Jimi Mahonen