Apulaispormestari Sini Ruohosen puhe Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa
Julkaistu 2 viikkoa sitten · 25.8.2026 · konsta
Arvoisa,eduskuntaryhmän puheenjohtaja, pääministeri, hyvät eduskuntaryhmän jäsenet ja muut läsnäolijat.
Turusta tekisi mieli kertoa teille vaikka mitä. Mutta päätin kertoa merestä. Sillä loppujen lopuksi Turussa ja ehkä koko Suomessakin siihen kiteytyy melkein kaikki.
***
On tapana sanoa, että Turku ja Varsinais-Suomi ovat portti länteen. Itse haluan sanoa ennemmin: olemme satama Suomeen.
Tähän Suomen vanhimpaan, pian 800-vuotiaaseen kaupunkiin, ja sen kautta koko Suomeen, on kulkenut vuosisatojen ajan ihmisiä, ideoita, tavaroita ja osaamista.
Turku ja Varsinais-Suomi ovat Suomen satama – paikka, johon halutaan ankkuroitua. Turun väestönkasvu on ollutkin ennätyksellistä ja vetovoimaa on koko seudulla.
Konkreettisesti Turku on panostanut uuteen satamaterminaaliin, joka avautuu loppusyksystä. Lähemmäs 200 miljoonan investointi palvelee paitsi laivayhtiöitä, koko seutua ja saavutettavuutta.
Myös valtakunnallisesti merkittävät – ja toki myös todella kuuluisat – raidehankkeemme eli Länsirata ja Raitiotie kulkevat molemmat satamaan.
Haluan tässä kohtaa kiittää hallitusta ja erityisesti kokoomuksen eduskuntaryhmää siitä, että Turun kasvun kannalta merkittävien liikenneyhteyksien kehittämiseen on suhtauduttu myönteisesti. Toivon, että sama ymmärrys jatkuu myös seuraavalla hallituskaudella.
Ja jotta suunnitelmat eivät loppuisi lähivuosiin, on käynnistetty selvitystyö kiinteästä yhteydestä Tukholmaan. Se vasta olisi koko Suomen länsiyhteys.
***
Saaristomeri tarvitsee satamia, mutta se tarvitsee myös suojelua.
Saaristomeri on ainutlaatuinen. Se käsittää noin 40 000 nimettyä saarta ja luotoa ja on maailman suurin yhtenäinen saaristo.
Se on yksi Euroopan heikoimmassa kunnossa olevista merialueista. Meren tila on konkreettinen mittari siitä, miten kannamme vastuuta omasta elinympäristöstämme.
Saaristomeren pelastaminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Hallitus on ottanut saaristomeri-ohjelman toimeenpanon asiakseen ja työtä on ehdottamasti jatkettava.
Tarvitsemme Saaristomeren pelastamiseen kansallista tahtoa ja EU-tason tukea.
Tarvitsemme kannustimia kuormituksen vähentämiseen sekä tavoitelähtöistä sääntelyä. Ja kyllä – myös rahoitusta.
Myös kaupungilla on oma vastuunsa. Emme voi vaatia valtiolta ja EU:lta toimia, jos emme ole itse valmiita tekemään omaa osuuttamme.
Turun strategiassa tavoittelemme asemaa yhtenä maailman johtavista luontokaupungeista. Olemme matkalla kohti hiilineutraaliutta juhlavuotenamme 2029.
***
Meri merkitsee myös työtä.
Meriteollisuus on Turulle lääkekehityksen rinnalla yksi tärkeimmistä elinkeinopoliittisista kivijaloista.
Sen työllisyysvaikutus ulottuu yli 10 000 ihmiseen.
Turun yliopiston tuoreen selvityksen mukaan toimittajayrityksiä on yli 1100 ja näiden kotimaisuusaste 70 %. Se on kasvanut aiemmasta.
Vaikutukset ovat merkittävimmät täällä Varsinais-Suomessa, mutta yrityksiä toimii koko Suomessa. Meyerin tilauskannan arvo on 7,5 miljardia euroa ja tilauskirja ulottuu nyt vuoteen 2036.
Telakka luo työtä mutta se luo myös toivoa, tulevaisuudenuskoa ja uskallusta. Eikä kyse ole vain laivoista, vaan laajasta kokonaisuudesta, joka ulottuu koulutukseen, tutkimukseen ja kansainvälisiin verkostoihin.
Siksi osaamisen turvaaminen on ratkaisevaa. Tarvitsemme koulutuspolkuja, jotka vastaavat teollisuuden tarpeisiin. Tarvitsemme myös ratkaisuja, jotka tuovat osaajia Suomeen ympäri maailmaa.
Haluan kiittää hallitusta siitä, että TKI-rahoitusta on lisätty ja meriteollisuuden kasvava osaajatarve on tunnistettu. Työministeri Marttinen on näkyvästi tarttunut tähän kysymykseen, ja siitä erityinen kiitos.
Toivottavasti niin työllisyys- kuin koulutuspolitiikasta päätettäessä meriteollisuuden näkökulmat saavat riittävästi painoarvoa myös uudella hallituskaudella.
***
Telakkateollisuus ei ole suinkaan ainoa toimiala, joka kiinnittyy mereen. Saaristomeri on erityisen tärkeä myös matkailu- ja palvelualoille.
Haluamme tehdä Saaristomerestä kansainvälisesti tunnetun matkailukohteen – elämyksellisen ja saavutettavan, mutta samalla luonnonmukaisen ja ainutlaatuisen.
Saaristomerelle ei tavoitella massaturismia vaan luontoa arvostavia uusien kokemusten kaipaajia. Ja tietenkin rengastietä pyöräileviä pääministereitä.
Toivomme, että Saaristomeren matkailupotentiaali ymmärrettäisiin myös kansallisesti.
Haluamme olla osa samaa suomalaista matkailutarinaa kuin Lappi.
***
Vielä yksi meriasia liittyen asumiseen ja kaupunkiympäristön kehittämiseen.
Toimiessani Turun kaupunginhallituksessa ja erityisesti nyt kaupunkiympäristön apulaispormestarina, minulle on avautunut, miten erikoinen suhde Turulla on ollut mereen kaupunkikehityksen kannalta.
Meillä on meri aivan vieressä, mutta emme oikein ole ymmärtäneet, että ihmiset ehkä haluaisivat enemmän sen ääreen.
Turussa on laadittu hienoja uusia suunnitelmia merellisille asumisen ja kokemisen ympäristöille. Kiitos aiempien sukupolvien, kehitettävää rantaviivaa todella riittää.
Nyt laitamme merellisten asuinympäristöjen visioita toteen ja Turun vetovoima kasvaa entisestään.
***
Hyvä eduskuntaryhmä, kiitos, että sain tuoda teille merellisen tervehdyksen.
Turku elää merestä. Ja toivon teidän näkevän kanssani, että merestä voi rakentua kasvua, työtä, hyvinvointia ja tulevaisuudenuskoa ihan koko Suomelle.
Oikein antoisaa kesäkokousta – ja ennen kaikkea, nauttikaa Turusta.