Käytössäsi on vanhentunut internet-selain. Varmista paras suorituskyky päivittämällä selaimesi. Voit tarkistaa selaimesi version osoitteessa WhatBrowser.org.

Kokoomuksen Aaltonen ja Ruohonen: Kakolan näköalapaikka myötätuulessa

Julkaistu 7 vuotta sitten · 8.3.2017 · Janina Myllynen

8.3.2017

Kakolan kaava lähti eilen jatkokäsittelyyn kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan päätöksen mukaisesti. Lautakunnassa enemmistön tuen sai esitys, joka sisältää viisikerroksisen näköalapaikan.

”Uutta kasvua ja uusia työpaikkoja luovat investorit vertaavat eri kaupunkien päätöksentekoa, kehitystä ja tulevaisuudennäkymiä. Tältä pohjalta päätetään, mihin kaupunkeihin pelimerkit suunnataan”, toteaa Niko Aaltonen.

”Turussa on nyt ennennäkemätön sauma lisätä koko kaupunkiseudun elinvoimaisuutta. Kakolan kaava osoittaa, että muutoksille löytyy aina puoltajia ja kritisoijia. Nyt on tärkeää toimia johdonmukaisesti luoden edellytyksiä kasvulle”, Sini Ruohonen jatkaa.

Kakolan hanke on monimuotoinen kokonaisuus, jonka suuri kuva on luoda historiallisesta vankila-alueesta kiinnostava ja matkailijoitakin houkutteleva asuinympäristö. Ainutlaatuiseen miljööseen rakentuu uutta vanhan rakennuskannan rinnalle.

Kaava etenee seuraavaksi ehdotusvaiheeseen.
Lisätiedot:
Niko Aaltonen, pj
040 512 2836

Sini Ruohonen, jäsen
044 538 8786
Kaupunkisuunnittelu ja ympäristölautakunta