Ajankohtaista

Janika Takatalo haluaa tasoittaa koulutien kaikenlaisista lähtökohdista ponnistaville
– Olen ihan tavallisen perheen tyttö Salosta. En ole todellakaan syntynyt mitenkään kultalusikka suussa. Meillä on koettu niin erot, sairaudet kuin talousvaikeudetkin. Kotoa opin kuitenkin ahkeruuden ja sinnikkyyden merkityksen elämässä. Koko sukuni on käytännössä yrittäjiä, Janika Takatalo kertoo. Yrittäjä- ja sivistysmyönteisyyden sekä mahdollisuuksien tasa-arvon korostaminen sai Takatalon valitsemaan puolueekseen juuri…

Pyöräilyyn panostetaan Turussa
Turun pyöräilyn kehittämisohjelma 2029 kuvaa kymmenen kärkihanketta, jotka suositetaan toteutettavaksi mahdollisimman nopeasti. Laatukäytävien rakentaminen kaupungin sisääntuloreiteille, muun muassa Hämeenkadulle ja Satakunnantielle, on eräs kärkihankkeista. Laatukäytävät ovat sujuvia ja nopeita pyöräreittejä ja ne palvelevat erityisesti pitkämatkalaisia ja nopeasti liikkuvia pyöräilijöitä esimerkiksi työmatkoilla. Kehittämisohjelmassa on lisäksi lueteltu kohteita ympäri Turkua, jotka vaativat…

Kokoomus ehdottaa: Osallistuva budjetointi käyttöön Turussa
Kokoomus ehdottaa: Osallistuva budjetointi käyttöön Turussa Turkulaiset ovat kotikaupunkinsa asiantuntijoita. He tuntevat itse parhaiten ne hankkeet ja kehityskohteet, joihin kaupungin rahoja tulisi käyttää. Kokoomuksen Turun aluejärjestön syyskokouksessa torstai-iltana 15.11.2018 keskusteltiin kaupunkilaisten osallistumisesta kaupungin kehittämiseen ja päätöksentekoon. Kokouksessa päätettiin ottaa kantaa sen puolesta, että Turussakin otettaisiin käyttöön osallistuva budjetointi, Helsingin toimivaa…

Turun Kokoomuksen hallitus 2019 valittu
Kokoomuksen Turun aluejärjestö ry:n on valinnut uuden hallituksen syyskokouksessaan 15.11.2018. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Sini Ruohonen Suikkilan Kokoomuksesta. Jäseniksi hallitukseen valittiin: Elia Elenius, Linnan Kokoomus Elisabeth Erholtz, Itä-Turun Kokoomusnaiset Jyrki Hurme, Runosmäen Kokoomus Marit Holberg, Hirvensalo-Kakskerran Kokoomus Sini Häkkinen, Turun Kokoomuksen nuoret Harri Kiviluote, Turun Kansallisseura Hannele Mustonen, Turun Kokoomusnaiset Soili…

Syyskokous 15.11.
Tervetuloa Kokoomuksen Turun alue ry:n syyskokoukseen torstaina 15.11. klo. 16.30 alkaen. Aloitamme kahvin merkeissä ja varsinainen kokous alkaa kello 17.00 ja päättyy 18.00. ESITYSLISTA: SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Torstaina 15.11.2017 klo 17.00 Varsinais-Suomen Kokoomuksen kerhotila, Uudenmaankatu 19 A ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen – Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja neljä…

Ilmastonmuutos torjutaan sinivihreällä talouspolitiikalla
”Päättäjät, laittakaa minut ruotuun vaikka väkisin!”, aneli Docventuresin Riku Rantala paljon jaetussa kolumnissaan viime viikolla. Ilmastoahdistusta on muutenkin ollut tavallista enemmän ilmassa hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportin jälkeen. Jos emme välittömästi saa päästöjä laskuun, ovat seuraukset maapallolle tuhoisat. Jokaisen ihmisen ilmastoystävälliset ratkaisut ovat osa suurempaa puroa, eikä pidä ajatella, ettei niillä olisi merkitystä. Kaikkein…

Kunnianhimoinen kansihanke vie Turkua eteenpäin
Itäharjun ja Kupittaan alueen kehittyminen etenee. Turun kärkihankkeisiin kuuluvan ”masterplanin” seuraava vaihe on ”Tiedepuiston kansi”, jota saatiin eteenpäin maanantain kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaostoksessa. Kansihanke on massiivinen rakennelma Helsingin moottoritien ja junaradan ylitse. Se tulee sijoittumaan Lemminkäisenkadun ja Kalevantien välille, Kupittaan aseman taakse ICT-talon ja palloiluhallin suuntaan. Kyse ei ole vain ylikulkusillasta, vaan kannen…

Tervetuloa syksyn viestintäkoulutuksiin!
Miten ehdokas, luottamushenkilö, politiikan seuraaja tai vaikkapa yhdistys voi vaikuttaa viestimällä? Millaisin keinoin mediaan kannattaa olla yhteydessä? Millaiset aiheet mediaa kiinnostavat? Mikä on uutinen? Millainen mielipidekirjoitus julkaistaan verkko- tai paperilehdessä? Miten ehdokas, luottamushenkilö, politiikan seuraaja tai vaikkapa yhdistys voi vaikuttaa sosiaalisessa mediassa? Millaiset julkaisut toimivat tehokkaasti Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa? Millaiset…

Kattelus haluaa uuden luonnonsuojelualueen yhdessä Raision kanssa
Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus (kok.) on innostunut ajatuksesta perustaa Turun ja Raision rajalle uusi Mälikkälä-Kuninkojan luonnonsuojelualue.

Turun Kokoomuksen Janika Takatalo ehdolle eurovaaleihin
Kokoomus nimesi su 17.9. ensimmäiset ehdokkaat eurovaaleihin.