Sini Ruohonen: Palvelupisteitä kaupunginosiin
Julkaistu 9 vuotta sitten · 12.10.2015 · Suvi Uusitalo
Mirja lataa Föli-korttiaan päätteellä. Esa lainaa lastensa kanssa kirjoja ja pelejä, jotka tilattiin edellisiltana kirjaston verkkosivulta. Björn mittauttaa terveydenhoitajalla verenpaineensa. Ali tutustuu eri koulutusvaihtoehtoihin, ja Anna saa henkilökohtaista neuvontaa työllistymiseen.
Edellä esitetty kuvastaa Turun kaupunginosapalvelupisteitä eli Monitoreja. Yksi tällainen keskitetty asiointipiste on toiminut Skanssin kauppakeskuksessa vuodesta 2011 – kävijämääriin ja palautteeseen perustuvat tulokset ovat erinomaiset. Esimerkiksi tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä asioitsijoita on ollut yli 40 000. Terveyspalveluja Skanssin Monitorista ei vielä saa, mutta terveyskioskikonsepti on erinomainen lisä Monitoreihin tulevaisuudessa.
Mirja, Esa, Björn, Ali ja Anna voivat kokoontua Monitoriin myös keskustelemaan poliitikkojen kanssa uudesta kaavasta. Tiloissa saatetaan järjestää niin ikään paikallisten yrittäjien kohtaamispäivä sekä asukasyhdistysten syyskokouksia. Informaatiota palveluista ja ohjelmasta jaetaan sekä sosiaalisessa mediassa että perinteisellä ilmoitustaululla.
Potentiaalisia yhteistyökumppaneita pitää ottaa mukaan avoimin mielin. Skanssin Monitorissa on saatavilla kaupungin omien palvelujen lisäksi Kelan, TE-keskuksen, seurakuntayhtymän ja poliisin palveluja. Myös kansalaisjärjestöt ja yhdistykset kannattaa ehdottomasti kutsua mukaan.
Kaupunki yhteistyökumppaneineen viedään sinne, missä ihmiset asioivat muutenkin. Kuntalaiset saavat neuvontaa, tietoa, apua ja ohjausta. Varsinkin digitalisaation myötä tullaan tarvitsemaan räätälöityjä tukipalveluja useille eri väestöryhmille.
Uusia Monitoreja on perustettava, ja yksi potentiaalisista paikoista on Länsikeskuksen kauppakeskittymä, jonka läheisyydessä asuu lähes 20 000 turkulaista, ja laajemmalla säteellä tarkasteltuna oikeastaan puolet koko Turusta. Paikalle pääsee helposti kävellen, mutta kätevästi myös autolla tai bussilla. Samalla reissulla tehdään käynti apteekissa, pankissa ja kaupassa.
Turun palvelut pitää järjestää siten, että eri toimialat solahtavat sujuvasti samoihin tiloihin. Syntyy sekä säästöjä että vuorovaikutusta. Hyviä esimerkkejä tästä ajattelusta on nuorisotilan ja kirjaston yhdistäminen Lausteella sekä monimuotoiseksi suunniteltu Syvälahden koulu Hirvensalossa.
Eri toimialoihin perustuvat organisaation hallintorajat eivät saa näkyä kuntalaisten arjessa. Kaupunki on olemassa kuntalaisia varten eikä toisinpäin. Asukaslähtöisesti suunnitellut palvelukonseptit lisäävät osallisuutta ja aktiivisuutta.
Sini Ruohonen
Kirjoittaja on Suikkilan Kokoomuksen puheenjohtaja ja Turun Kokoomuksen varapuheenjohtaja