Sini Ruohonen: lapsellista politiikkaa!
Julkaistu 8 vuotta sitten · 28.4.2016 · Janina Myllynen
28.4.2016
Politiikka on arkisten asioiden hoitoa. Onkin tärkeää, että yhteisistä asioista päättävät henkilöt edustavat eri väestöryhmiä.
Lapsiperheet ja heidän vanhempansa tarvitaan tuomaan päätöksentekoon näkökulmia, joissa huomioidaan erityisesti lasten ja perheiden tarpeet. Millainen on turvallinen koulutie? Pääseekö bussiin lastenvaunuilla esteettömästi? Voisiko päivähoitomaksut toimia tuntitaksa-periaatteella? Ovatko liikuntapaikat ja leikkipuistot houkuttelevia ja turvallisia? Mille asuinalueille kaivataan uusia pientalotontteja?
Moni niin sanotuissa ruuhkavuosissa sukkuloivista saattaa kokea, että jo pelkästään työn ja perhearjen yhdistäminen vaatii paljon ponnisteluja. Tähän palettiin kun lisää poliittisen vaikuttamisen, ollaan ajankäytöllisesti monissa perheissä äärirajoilla. Siksi on tärkeää, että puitteet luottamustoimien hoitamiselle ovat mahdollisimman suotuisat.
Luottamuselinten kokousajat olisi hyvä sijoittaa niin, että lastenhoito on mahdollisimman helppo järjestää. Useimmiten paras ajankohta on illansuussa suoraan työpäivän jälkeen, jolloin kotiin voi ehtiä ennen harrastuskuskaamisia ja iltatoimia.
Valtuustossa voisi toimia lapsiparkki, jolloin lapset pystyisi ottamaan mukaan ainakin osaksi aikaa. Paikan päällä järjestettyä hoitoa soisi kokeiltavan myös isoimmissa seminaareissa.
Lapsen kanssa osallistuminen pitää myös olla mahdollista. Järjestötapahtumissa lapset kulkevat mukana helposti, mutta joskus saattaa olla tarpeen napata vauva mukaan myös esimerkiksi lautakunnan katselmukselle tai jopa kaupunginhallituksen kokoukseen.
Tärkein perheellisten poliittisen aktiivisuuden mahdollistava seikka on kuitenkin asenne. Sekä politiikassa toimivien henkilöiden että virkamiehien on suhtauduttava suopeasti perheellisten henkilöiden vaikuttamiseen. Joskus se saattaa tarkoittaa imetystä kokoustauolla, joskus 2-vuotiaan pidättelemätöntä ilonpuuskaa asiakohdassa 5, ja joskus esikouluikäisen keskittymistä Ipad-peliin talousarviokeskustelun lomassa.
Tämän päivän politiikkaa tehdään tuleville sukupolville. Perheellisiä tarvitaan vaikuttamaan kuntalaisten yhteisiin asioihin siinä missä opiskelijoita, yrittäjiä, työssäkäyviä kuin senioreitakin. Kannustetaan lapsiperheiden vanhempia lähtemään mukaan ja osallistumaan aktiivisesti kotikaupunkimme kehittämiseen.
VTM Sini Ruohonen
Kirjoittaja on Turun Kokoomuksen varapuheenjohtaja sekä Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan jäsen ja Turun kaupunginhallituksen varajäsen.