Kuukausi: maaliskuu 2025

Ehdokaskynä Sini Ruohonen: Arvot kantavat yhteiskuntaamme myrskyn läpi
Kun aloitin politiikassa, kerroin itselleni ja äänestäjilleni, että paikallispolitiikka kaupungissa on ennen muuta käytännön asioihin vaikuttamista. Olin pitkään sitä mieltä. Turvallisuustilanteen kiristyessä ja epävarmuuden lisääntyessä arvopohja on koko ajan tärkeämpi kivijalka poliittisessa vaikuttamisessa. Arvot eivät useinkaan anna suoraan vastauksia konkreettisiin kysymyksiin, mutta ne määrittävät sen, miten politiikkaa tehdään. Ratkaisut tehdään arvoista…

Ehdokaskynä Piia Alvesalo: Kuntien hyvällä työllisyyden hoidolla työpaikkoja, osaamista ja kasvua
Työllisyyspalvelut ovat 1.1.2025 alkaen kuuluneet kuntien muodostamien työllisyysalueiden vastuulle. Turun työllisyysalueen muodostavat 23 varsinaissuomalaista kuntaa ja sen vastuukuntana toimii Turku. Kokonaisuuteen kuuluvat niin palvelut työnhakijoille kuin työnantajille. Uudistuksen ajatuksena oli, että kunnat voivat kehittää palveluja omien kuntalaistensa ja alueelle sijoittuvien työnantajien tarpeista käsin. Muutoksessa luotiin myös rahoitusmalli, jonka ajatuksena on…

Ehdokaskynä Mari Kangas: Lähiluonto on huomioitava kaavoituksessa
Turun asukasmäärän kasvaessa tarvitaan lisää asuinrakentamista. Keskusta ja sen ympäristö ovat jo tiiviisti rakennettuja, joten uusia asuinalueita on kaavoitettava muualle. Usein tämä tarkoittaa rakentamista metsille, pelloille tai muille luonnontilaisille alueille, jotka ovat samalla asukkaiden tärkeää lähiluontoa.Kaupunkirakenteen kehittämisessä on tärkeää löytää tasapaino rakentamisen tarpeiden ja luonnon säilyttämisen välillä. Asuntotuotantoa ei voida…

Ehdokaskynä Niko Aaltonen: Turussa käydään koulutusvaalit
Turun kaupungin menoista ja henkilöstöstä opetuksen ja kasvatuksen osuus on noin 70 %. Näin ollen Turun kuntavaaleista on varsin luontevaa käyttää termiä opetus- ja koulutusvaalit.Varhaiskasvatus ja perusopetus on kaiken lähtökohta. Meillä tulee olla turvalliset ja terveelliset tilat, joissa niin oppilailla kuin henkilöstölläkin on hyvä olla. Nykypäivän digikohinassa on keskityttävä aluksi…

Ehdokaskynä Janne Uoti: Turku ei kaadu raitiotiehen vaan huonoon politiikkaan
Turun raitiotiehanke, siinäpä Pandoran lipas josta kirjoittaa. Somessa ja mainoksissa toistuu yksinkertaistava väite: ”haluatko käyttää 400 miljoonaa raiteisiin vai panostaa vanhuksiin ja varhaiskasvatukseen?” Tämä kuulostaa reilulta kysymykseltä mutta se ei ole. Se on poliittinen harhautus, jonka tarkoitus on ohjata keskustelu pois asiasta, jota oikeasti pitäisi pohtia: millä tavalla kaupunki rakentaa…

Ehdokaskynä Sini Häkkinen: Turku ottaa isoja askeleita liikuntapaikkojen kehittämisessä
Turku on ottanut vuoden alussa käyttöön lasten ja nuorten Boostii-harrastekortin ja lisännyt liikunnan olosuhdeavustuksia, investoiden tähän yhteensä yli 2 miljoonaa euroa. Boostii-etua on käyttänyt jo yli 7000 lasta ja nuorta. Käyttöönotto on ollut onnistunut myös teknisestä näkökulmasta. Turku käyttää nyt 157 euroa kuntalaista kohden liikuntapalveluihin ja pärjää tällä vertailussa muihin…

Ehdokaskynä Sirpa Erkkilä-Häkkinen: yhdenvertaisuutta kaikille
Viime viikolla (19.3.2025) vietettiin Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Itse vierastan käsitettä tasa-arvo, minulle se on arvositoutunut ja usein sillä tarkoitetaan vain naisiin kohdistuvaa tasa-arvoa. Itse puhun yhdenvertaisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja tasavertaisuudesta. Yhdenvertaisuus on isompi asia kuin vain se, että tytöillä on samat oikeudet kuin pojilla. Tasa-arvo voidaan käsittää tasapäistämisenä. Itselleni…

Ehdokaskynä Ainokaisa Saarinen: Paikalliset yritykset ovat kaupungin elinvoiman moottoreita
Markkinatalous on kukoistavan elinvoiman ja kansalaisten vaurauden takuu. Julkisen sektorin ei pidä puuttua liikaa yritysten toimintaan. Se voi kuitenkin olla luomassa suotuisia toimintaedellytyksiä yrityksille. Kunnan tuottamien yrityspalvelujen on toimittava yrittäjän rinnalla yrittäjän tarpeen mukaan koko yrityksen elinkaaren aikana: yritysidean kehittelystä toimitiloihin, rahoitusvaihtoehtojen selvittelyyn, henkilöstörekrytointiin ja kasvuun. Ei tehdä puolesta, vaan…

Ehdokaskynä Jimi Mahonen: Tehdään Turusta veroparatiisi
Suomessa ja Turussa on tunnistettava se, että korkealla verotuksella siirretään toimeliaisuutta ja yrittäjyyttä muualle, matalamman verotuksen piiriin. Vaalikoneissa kysytään ehdokkailta näkemyksiä kuntaveron korottamiseen ja progression ulottamiseen kunnallisveroon. Asiantuntijoiden mukaan kuntien itse päättämä progressio johtaisi verokilpailuun ja veropakolaisuuteen. Kuntaveron progression tai kunnallisveron korottamisen sijaan on keskityttävä siihen, miten veropohjasta saadaan mahdollisimman…

Ehdokaskynä Ainokaisa Saarinen: Kulttuuri on kaupungin sydän – elinvoimainen Turku tarvitsee vahvaa kulttuuripolitiikkaa
Turku tunnetaan historiastaan, elävästä kaupunkikulttuuristaan ja kulttuuriteoistaan. Kaikilla on vielä hyvässä muistissa kulttuuripääkaupunkivuosi 2011, jolloin Turun kulttuuri kukoisti monimuotoisesti. Kulttuuripääkaupunkivuosi antoi hyvät eväät kulttuurin kehittämiseen ja monimuotoisuuteen ja sitä on syytä jatkaa. Viime vuosina keskustelu on pyörinyt liikaa leikkausten ja supistusten ympärillä. Kulttuuri ei ole pelkkä menoerä – se on…