Käytössäsi on vanhentunut internet-selain. Varmista paras suorituskyky päivittämällä selaimesi. Voit tarkistaa selaimesi version osoitteessa WhatBrowser.org.

Sopimisen aika on nyt

Julkaistu 5 vuotta sitten · 10.6.2019 · villelaakso

Turku-sopimus oli eräänlainen hallitussopimus, jonka avulla kaupunkipolitiikkaa tehtiin edellisillä valtuustokausilla. Suurimmat ryhmät sitoutuivat päätöksentekoon, jossa yksittäisten kysymysten sijaan löytyi yhteisymmärrys laajemmista kokonaisuuksista. Keskiössä oli vastuu kaupungin taloudellisesta tasapainosta.

Tällä kaudella sopimusta ei ole tehty. Siltikin on toki saatu aikaan monia hyviä asioita työllisyyden nostosta uusiin kouluihin. Nyt näyttää kuitenkin selvästi siltä, että kulukurille olisi tarvetta. Valtuuston tärkein tehtävä on kantaa vastuu julkisesta taloudesta. Yhtälö ei ole helppo, sillä samanaikaisesti on hillittävä käyttömenojen nousua ja kuitenkin huolehdittava kasvun edellytyksistä.

Paras tapa päästä tuloksiin olisi löytää nyt säästötoimenpiteistä, rakenteellisista uudistuksista ja kasvua tukevista investoinneista yhteinen ymmärrys valtuustoryhmien välillä. Pidemmän aikavälin suunnitelma kaupungin taloudenpidosta olisi tarpeen. Tällä valtuustolla on vielä kaksi vuotta aikaa toteuttaa tasapainottamista.

Politiikka ei ole menneen perään haikailua vaan tulevaisuuteen katsomista.

Sopimisen kulttuuri on kuitenkin toimiva tapa, kun haluamme huolehtia hyvinvointipalveluista ja samalla luoda elinkeinoelämälle ennustettavuutta.

Nyt olisi hyvä käydä neuvottelupöytään avoimin mielin ja ennen muuta yhteinen etu edellä.

Sini Ruohonen
kaupunginvaltuutettu
Turun kokoomuksen puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Turkulaisessa 25.5. ja Aamusetissa 1.6.