Käytössäsi on vanhentunut internet-selain. Varmista paras suorituskyky päivittämällä selaimesi. Voit tarkistaa selaimesi version osoitteessa WhatBrowser.org.

Ratikan reunaehdot

Julkaistu 5 vuotta sitten · 21.12.2018 · villelaakso

Yksi merkittävimmistä päätöksistä on Turussa ensi vuonna joukkoliikenneratkaisu, jonka tärkeimmät perusteet ovat kaupunkikehityksen suunta ja taloudellinen kannattavuus. Turun Sanomat uutisoi aiheesta 16.12. kaupunkilaisille teetetyn kyselyn pohjalta.

Raitiotie tuo parhaimmillaan merkittäviä investointeja, asuntoja, asukkaita, yrityksiä ja työpaikkoja kaupunkiin. Sen lisäksi se palvelee liikkumisen tarpeita.

Ennen päätöstä pitää asettaa hankkeelle ehdot, jotka takaavat edellä mainittujen hyötyjen toteutumisen.

Ensinnäkin ilman rahoitussuunnitelmaa satojen miljoonien investointi voidaan unohtaa. Tampere sai valtionrahoitusta 30 prosenttia ja Turun on pyrittävä samaan. Itsenäinen yhtiö voisi olla selkeä ratkaisu erillisinvestoinnille, ja sen voisi sitoa maanarvon nousuun erityisesti Itäharju-Kupittaan alueella.

Liittyen oleellisesti edelliseen: toinen ehto on tiedepuiston kaavasuunnitelman toteuttaminen niin tiiviinä ja korkeana rakentamisena, että se todella tuottaa ratikkainvestointia vastaavia tuloja. Kaavoituksen on edettävä nopeasti ja kaavamääräyksissä on esimerkiksi parkkipaikkojen suhteen joustettava.

Kysymys on rahoituksen lisäksi sijainnista. Reitin pitää mahdollistaa ennen kaikkea uusien asuin- ja työpaikka-alueiden syntyminen. Linjauksen pitää kulkea niin, että Raisio, Kaarina ja sitä myöden muut ympäristökunnat voivat liittyä mukaan – ennemmin tai myöhemmin. Seudullisuus tukee koko talous- ja työpaikka-alueen kasvua.

Raitiotiepäätös vaatii poliitikoilta sopimista. Ratkaisun tärkeimpänä ajurina on oltava kaupungin elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden  merkittävä kasvattaminen.

Sini Ruohonen

kaupunginhallituksen jäsen

Turun kokoomuksen puheenjohtaja