|
 Nimimerkki "Huolestunut isä" kertoi kirjoituksessaan (TS 18.12.) lastensa viihtyvän oikein hyvin Luostarivuoren koulussa. Huolestuneeksi hänet saa muun muassa tilanahtaus, alakoulun luokkien sijoittaminen ja se, onko varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta tietoinen koulun tilanahtaudesta. Seuraavassa taustatietoja ja yhteenveto niistä päätöksistä, joiden mukaan asiassa edetään. Luostarivuoren koulussa on lukuvuonna 2011-2012 yhteensä 623 oppilasta. Samassa koulukiinteistössä toimii Luostarivuoren lukio, jossa on kuluvana lukuvuonna yhteensä 357 oppilasta. Peruskoulun ja lukion kokonaisoppilasmäärä on yhteensä 9 80. Luostarivuoren koulu, Martin koulu ja Kerttulin koulu yhdistyvät 1.8.2012 lukien. Uusi yhtenäiskoulu (Luostarivuoren koulu) toimii jatkossa kolmessa kouluyksikössä: Luostarivuoren yksikkö, Martin yksikkö ja Kellonsoittajankadun yksikkö. Kerttulin koulun toiminta päättyy kesällä 2012. Oppilaat sijoitetaan tehtyjen päätösten mukaisesti Martin koulutaloon ja Luostarivuoren koulutaloon sekä Kellonsoittajankadun yksikön tiloihin. Kellonsoittajankadulla opiskelevat jatkossa Kerttulin lakkautettavan koulun vuosiluokat 1-2 (ei kielikylpyluokat).
Perusopetuksessa olevat kielikylpyoppilaat opiskelevat jatkossa Luostarivuoren koulun Martin yksikössä (vuosiluokat 1-4) ja Luostarivuoren yksikössä (vuosiluokat 5-9). Luostarivuoren koulutalo on jo nykyisellään melkoisen täynnä. Tilanahtaus ei tulevina vuosina helpotu ennen kuin uusi Hirvensalon koulu valmistuu. Tavoitteena on, että Hirvensalon uusi koulu valmistuu kesällä 2016. Kaupunginvaltuuston 28.11.2011 hyväksymässä investointihankkeiden rahoitussuunnitelmassa 2012-2015 Hirvensalon uudelle koululle ja päiväkodille on luvassa 200.000 euroa vuonna 2012, 300.000 euroa vuonna 2013, 7.711.000 euroa vuonna 2014 ja 8.711.000 euroa vuonna 2015. Luostarivuoren koulu on käyttänyt ja käyttää lähivuosinakin Puropellon koulun tiloja Sepänkadulla sekä työväenopiston tiloja Kaskenkadulla. Matkaa teknisen työn tiloihin Puropellon kouluun kertyy muutaman korttelin verran. Puropellon koulussa on tilaa uusille oppilaille. Tilannetta seurataan, ja tarvittaessa lautakunta voi päättää oppilasaluerajojen muuttamisesta. Tilanne helpottuu huomattavasti syksyllä 2016, jos Hirvensalon uusi koulu valmistuu aikataulussa. Luostarivuoren koulun vuosiluokkien 7-9 oppilasmäärä laskee tuolloin noin 180-200 oppilaaseen, kun suuri osa oppilaista siirtyy uusiin tiloihin Hirvensalossa. Kielikylpyoppilaita (vuosiluokat 5-9) on Luostarivuoren koulutalossa kaikkiaan noin 150. Mikäli Turun ammattikorkeakoulun iso rakennusprojekti eli niin sanottu Kampus -hanke toteutuu, Luostarivuoren lukio siirtyy peruskorjattuihin tiloihin Sepänkadulle. Silloin Luostarivuoren koulutaloon on mahdollista sijoittaa oppilaita Kupittaan koulutalosta. Koko ajan on ollut tiedossa, että Kerttulin koulun oppilaiden sijoittaminen Martin kouluun ja Luostarivuoren kouluun syksystä 2012 vaatii joustavia ratkaisuja siihen saakka, kunnes tilanne helpottuu Hirvensalon uuden koulun myötä. Luostarivuoren koulu ja Martin koulu pystyvät kuitenkin hoitamaan sovitut velvoitteensa yhteistyössä naapurioppilaitosten, erityisesti Puropellon koulun ja suomenkielisen työväenopiston kanssa. Koulu on tottunut vuosien aikana hakemaan uusia ratkaisuja, joten valmiudet ensi syksyn tilanteen kohtaamiseen ovat hyvät. Harry Nordqvist Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan puheenjohtaja (kok) Kokoomuksen Turun aluejärjestön puheenjohtaja |